Nuorten perhokalastus -leiri 2012

Nuorten Perhokalastusleiri 2012 Kairijoki 5.-7.6.2012

Ti aamuna klo 10.00 lähdettiin perholeirille Kairijoelle. Keli hieman sateinen. Mukana 4 alle 13 v lasta. Ohjaajia oli 4 kpl Sallan perhokerhosta sekä lisäksi 2 lasten huoltajaa. Kokonaismäärä siis 10 hlöä.

1. päivänä majoitusten jako ja sitten rantaan, lastenpooliin suorittamaan heittoharjoituksia. Kalojakin saatiin. Ylös asti nousi pari pientä harjusta. Hyvä alku. Illalla sauna ja illallinen majoittajalta. Nukkumaan klo 23. Ei satanut koko päivänä.
Heitto-ohjausta

2. pvä. Aamupalan jälkeen uuteen paikkaan, ylävirtaan. Viileä aamu vaihtuu lounasmakkaroiden jälkeen lämpimäksi iltapäiväksi ja se saa aikaan hyönteisissä aktiivisuutta ja tuo siikoja pintaan. Ylemmältä Vasasuvannolta/ Suksensuvannolta saadaankin 3 komeata siikaa ylös asti. Suurin 37cm. Illallista ennen käydään vielä yhdellä lammikolla, jossa paljon nieriää. Ei saada saaliiksi. Menetetään muutamia perhoja männyntaimille. Päivän kovinta ottiperhoa (Zulu) tehtiin vielä illalla ennen nukkumaan menoa muutama kappale huomista kisaa varten. Sauna ja nukkumaan.
Perho on tehnyt työnsä.

3. pvä ja Suuri kisapäivä . Sallan Perhokerhon nuorten sarja vuosimallia 2012. Ei siis mikään turha kilpailu. Osallistujille kaikille ensimmäinen eläissään.

Säännöt sellaiset, jotta kaikilla kilpailijoilla oma valvoja/apulainen, joka samalla mittaa kalat ja laskee alamittaiset takaisin. Eka jaksolta, joka kalastetaan lastenpoolilla, tulee pientä harjusta hyvin. Lounastauon jälkeen siirrytäänkin sitten eilisille siika-apajille. Iltapäivällä sitten saadaankin oikein jättisiikoja kisaan mukaan. Kaksi kisaajaa saa siiat, 41 cm ja 49 cm. Tosi isoja. Kilpailun jälkeen palkitsemiset. Se ottiperho oli Zulu, myös tänään.
IMG_6719

Leirillä mukana Eeli-Juhana, Miko, Elias sekä Aleksi.

Leirillä ohjaajina toimineet Joonas, Pasi, Jussi ja Mikael haluavat kiittää reippaita
leiriläisiä onnistuneesta leiristä, sekä mukana olleita huoltajia innostuneesta ja auttavasta osallistumisesta retkelle. Kiitos.