Nuorten perhokalastus -leiri 2014

Sallan Perhokerho järjesti nuorille jäsenilleen tämän vuoden perhokalastusleirin 13.6. 15.6.-14. 

Leirikeskuksena toimi Kemihaaran Loma Savukoskella. Paikka sijaitsee vanhalla rajavartioasemalla Kemijoen rannalla, aivan sen yläjuoksulla. Alueelle on perustettu vuonna 2011 erikoiskalastusalue ainoastaan perhokalastusta varten. Kalastusalueen säännöt ja lupakiintiöt löydät mm. Kemihaaran loman tai metsähallituksen sivuilta.

Leirille osallistui 7 nuorta ja heitä ohjaamassa oli 7 kokenutta perhokalastajaa. Jokainen leirille osallistunut nuori sai näin ollen henkilökohtaista ohjausta perhokalastuksen maailmaan. Säätila leirin aikana oli kesäinen, eli satoi ja paistoi ja tietenkin välillä tuuli. Myös sääsket olivat kuoriutuneet sankoin joukoin viettämään kesää.

Perjantai-ilta ja lauantaipäivä kokonaisuudessaan käytettiin kalastukseen ohjaajien opastuksella, tutustuttiin uuteen kalapaikkaan ja opeteltiin erilaisia kalastustekniikoita. Lisäksi käytiin läpi kaikkea mahdollista perhokalastukseen liittyvää. Perhonsidonta oli tietenkin oleellinen osa leiriä. Kaikki saivat sitoa mielestään parhaat ottiperhot paikanpäällä.

Heikistä Mestari

Sunnuntai oli suuri kalastuskilpailupäivä. Silloin ratkottiin kuluvan vuoden Perhokalastusmestari nuorten sarjassa. Kilpailu kesti 2 tuntia ja kaikki ylös saadut kalat mitattiin ja palautettiin jokeen. Tämä kilpailumuoto, jossa myös alamittaiset kalat mitataan, on erittäin hyvä, kun nuoret kalastavat. Näin ollen he saavat mitattavaa saalista kisassa. Jokaisella kilpailijalla oli oma valvoja/ mittamies mukanaan. Kilpailussa saatiin pääosin harjuksia, mutta myös taimenta ja nieriää tuli saaliiksi.

Aivan kuten edellisinäkin vuosina niin myös tänä vuonna nousi mestariksi uusi voittaja. Tänä vuonna hän on Heikki Tervo. Heikki kalasti koko kisan kuoriutuvalla päiväkorentojäljitelmällä pintakalvosta. Suurin hänen saamansa kala oli harjus 30 cm. Toiseksi sijoittui Elias Tervo ja kolmas oli Juho Jurmu. Kisan suurimman kalan sai Elias, harjus 36 cm.

Alueen kalakannat ovat erittäin runsaat ja joen kalastettavuus on nuorillekin suhteellisen helppo. Joki ei ole liian syvä eikä voimakasvirtainen, joten myös kahlaaminen onnistuu helposti. Sallan perhokerho ry haluaa kiittää kaikkia leirille osallistuneita ja sen onnistumiseen vaikuttaneita tahoja ja tekijöitä hyvin onnistuneesta leiristä. Perhokalastusleirin 2015 suunnittelu alkanee syksyllä.

Meno leirillä oli tutun rentoa ja reilua.

Kiitos.

Tulokset:

1. Heikki Tervo 268 p.
2. Elias Tervo 246 p.
3. Juho Jurmu 127 p.
4. Aleksi Palosaari 125 p.
5. Toni Nurmi 54 p.
6. Miko Palosaari ja Eeli-Juhana Iivari

Pasi

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *